Tässäpä niitä kesäisempiä kuvia. Oltiin juhannuksena Posiolla mökillä ja mukavaa oli. Muutenkin menee ihan hyvin...  Olen onnellinen, kun omistan nuo kaksi karvalasta!

No heitätkö nää sen kävyn vai et?

Kesän ykkösharrastuksia: uiminen ja kaikenlainen muu vedessä lorkkiminen!

Olen niin kuvauksellinen... Pikkasen väsytti mökillä välillä.

Kirjoittelen nyt vihdoin ja viimein omasta rakkaasta Jimi pojasta! :) Imatralla asustelemme omakotitalossa, perheeseemme kuuluu mieheni Marko, poikamme Aleksi 1v. 10kk, sekä kolme koiraa, Jimi 8v. Elvis 10v. (Basenji) sekä uusin tulokkaamme Emppu 2kk. (Suomen lapinkoira). Eli meillä vilskettä ja vilinää riittää. :)

Jimi on aivan ihana koira, luonteeltaan tosi sosiaalinen ja uskollinen ystävä. Jimi on edelleen tosi leikkisä koira, Empun kanssa on kova meno päällä. Välillä pidetään huilitaukoa ja sitten taas jatketaan riehumista. Näinä hellepäivinä pojat ottavat vähän rauhallisemmin ja nukkuvat paljon. Useasti kaverukset nukkuvat vierekkäin. ;) Kyllä on suloista!

Harrastin Jimin kanssa pari vuotta sitten agilitya, mutta jouduimme lopettamaan sen Jimin selkävaivojen takia. Harmi, sillä tykkäsimme molemmat käydä siellä. Mutta kaikkea muuta mukavaa teemme yhdessä, kuten mökkeilemme, veneilemme, tapaamme silloin tällöin koirakavereita ja tietysti lenkkeilemme paljon.

Tässä oli nyt lyhyesti kuulumisia Jimistä, höpönassusta, mamman pojasta! ;) Jimiltä terveisiä Tiina-kasvattajalle ja kaikille sisaruksille. Täällä voidaan mainiosti! :)

Täällä paistatellaan aurinkoisessa heltessä... Ja pojat ovat tietysti uineet joka päivä.  Pitänee ottaa kesäisempiä kuvia kunhan ehtii.

Tässä nyt kuitenkin pari vanhempaa kuvaa:

Nam nam! Herkkuluu

Se on niiiin kivaa kaivella juurakoita rannasta! Ja sitten tulee tämän näköiseksi ja joutuu pesulle.

Voi mistä aloittaisin…

Ara oli Persoona, josta pulpahtaa mieleen toinen toistaan hauskempia juttuja ja toivon että tällä kirjoituksella osaisin tehdä oikeutta Aran elämän iloisuudelle, positiivisuudelle ja älykkyydelle.
 

Ara RAKASTI ihmisiä, eikä etenkään nuorempana oikein osannut hillitä itseään tapasipa se uusia ihmisiä tai näki vanhan tutun pitkästä aikaa.  Aralle riitti että ihminen vain vilkaisi sitä ja se innostui valtavasti! Sen takia meille tuli vieraat ovesta pitkän aikaa selkä edellä ...Lopulta Ara oppi hieman hillitsemään itseään, mutta edelleen jos joku vilkaisi sitä sen häntä alkoi välittömästi vispata.

Kesällä 2004 tapasin ensimmäistä kertaa Aran kasvattajan, kun Tiina tuli Kuopiooon näyttelyihin. Saimme vieraaksi myös Aran siskon Nabran, äiti Nommen ja "serkkupojan" Nuutin. Tiina nukkuin olohuoneessa siskon pedissä ja hän kertoi heränneensä yöllä outoon ääneen; TUMPS-TUMPS-TUMPS... Tiina vilkaisi ympärilleen ja huomasi äänen tulevan sohvalta. Sieltä Ara katseli nukkuvaa Tiinaa, äitiä, siskoa ja Nuuttia ja häntä paukutti tasaisesti selkänojaan...

Ara nauroi tosi paljon ja kun sitä nauratti oikein kovasti, se tirskahteli ja naksutteli hampaitaan. Kävimme 2007 keväällä Saksassa astuttamassa Bambia ja Ara oli tuon ajan siskollani hoidossa. Yhteensä muistaakseni 5-6 päivää, eikä Ara ole ollut aikaisemmin niin pitkän aikaa hoidossa. Hain Aran kotiin ja loppuillan koira sitten seurailikin minua huoneesta toiseen. Kuulin vain takaani tirskuntaa ja hampaiden naksutusta

Ara oli erittäin energinen ja vilkkaan rodun edustaja totisesti. Värivirheellisenä Arasta ei olisi ikinä tullu minkäänsortin virallista valiota, mutta jos jonkin tittelin olisin Aralle suonut, se olisi ehdottomasti ollut FIN RVA, Suomen retkeilyvalio!  Kuljimme lukemattomat metsäpolut, kotimetsissä ja kansallispuistoissa, Ara oli väsymätön vaeltaja!

Kesähelteillä Aran viihdyttämien oli helppoa. Itse sain istuksia rannalla tuntikausia kun Ara hommaili omiaan rantapusikoissa. Se kulki rantaa pitkin ja etsi pohjasta uppopuita. Ara kaivoi puita ylös, kantoi niitä pari metriä “parempaan” paikkaan ja alkoi kaivamaan niitä takaisin pohjahiekkaan…

Ara kantoi myös sukunsa Houdini-geeniä. Jos ovi ei ollut lukossa, koira käänsi ripaa ja lähti lenkille, olipa omistaja mukana tai ei... Ja näinhän Ara keksi yksi päivä tehdä.

Kuulin itse tapahtuneesta vasta useaa viikkoa myöhemmin naapuriltamme. Kodin väliovi oli jäänyt auki ja Ara häippäissyt lenkille minun ollessani töissä! Onneksi taloyhtiössä tehtiin juuri remonttia ja Ara oli ilmestynyt työmiesten taukotupaan kahville ja pullalle. (Aika looginen paikka itseasiassa mistä kannattaa etsiä karannutta dalmatialaista!) Työmiehet olivat tunnistaneet Aran ja lähteneet etsimään oikeassta rapusta Aran kotia. Siellä kotini ovi oli ollut sepposen selällään ja koira juoksi iloisesti sisään. Sieltä se palasi vielä hihna suussaan, tuumasi tietenkin että miehet vievät hänet vielä lenkille!

Ara oli erittäin huumorintajuinen, vahvatahtoinen ja silti herkkä koira, joka opetti minulle kaiken siitä millainen koiran omistaja nykyään olen.

Elämäni koira, kiitos että olit hetken totta.

Ara menehtyi 15.6.2007 vain viiden vuoden iässä. Ennen lähtöään Ara antoi naapurin kissalle kyydit ja juoksi sen perässä autotielle...

Toivon että koirien taivas olisi avara niitty tai järven ranta, sinne minä Aran kuvittelen

Kirjoitellaanpa sitten tännekin blogiin...

Ässä muutti meille kesäkuussa -03 1 v 3 kk ikäisenä nuorena poikana. Asuttiin silloin vielä Raahessa, v. 2006 muutettiin tänne Utajärvelle omaan pieneen mökkiin.

Toukokuun lopulla 2009 Ässä sai pikkuveljen, Epun, ikää nyt reilu 1 v. (Magical Spot´s Doing Magic viralliselta nimeltään). Eppu on lähtöisin samasta kennelistä kuin Ässäkin. Hyvin ovat pojat tulleet toimeen, tietty jotain pientä (mielestäni normaalia) vääntöä on välillä, lähinnä siksi, että Eppu ärsyttää tahallaan Ässää.

Eka aamu kotona, ovatko nämä koirat toisilleen kenties sukua?! (Vastaus on kyllä: Ässä on Epun isoeno)

Tämä kuva löytyy myös suurennettuna seinältä.

Laku- ja suklaanenut

Lunta löytyy tänä talvena!